Jyväskylän Energia rakennuttaa kaukolämpöputket Mäyrämäkeen tänä keväänä. Lämpölinjalla on pituutta 1600 metriä. Työmaa käynnistyi tänään Keltinmäen puoleisesta päästä.
Ensimmäisessä vaiheessa linjat rakennetaan Kotasenpolkua pitkin Keltinmäestä Mäyrämäkeen. Kotasenpolulta linja jatkuu Vahverontielle ja edelleen Mäyrämäentielle.
Vilkkaasti käytetyllä Kotasenpolun kevyenliikenteen väylällä liikkuvia varoitetaan työmaaliikenteestä. Myös päiväkotia ja koulua on informoitu asiasta.
Työmaan etenemisestä tiedotetaan Jyväskylän Energian nettisivuilla: http://www.jenergia.fi
Lisätietoja: työmaavastaava Jyrki Korpivaara, JE-Urakointi Oy, p. 050-351 2018
tai rakennuttajapäällikkö Petri Flyktman, Jyväskylän Energia Oy, p. 0500-640
700.
Jyväskylän kaupungin teknisen palvelukeskuksen katu- ja puisto-osasto järjestää Jyväskylässä kotitalouksien metalliromun sekä sähkö- ja elektroniikkaromun keräyksen. Romuja kerätään 6.–15. syyskuuta iltaisin eri asuinalueilla aikataulun mukaisesti. Joka arkipäivä otetaan romua vastaan myös 6.-17.9.2004 klo 9.00 – 17.00 Kierrätyskauppa EkoCenterillä, Hakkutie 9, Seppälänkankaan teollisuusalueella.
Keltinmäen alueella romua otetaan vastaan
Ti 7.9. 17.00 – 20.00 Keltinmäki, Ostoskeskus, P- alue
Lue koko uutinen, myös tiedot mitä otetaan vastaan ja mitä ei: http://www.jyvaskyla.fi/ajankohtaista/uutinen.php/id/2447/gid/10
Mäyrämäen viljelypalstoilla viljelijöiden tulee ilmoittaa 5/5-04 mennessä jatkavatko viljelyään palstoilla tänä kesänä. Vapaana olevat ja mahdollisesti 6/5 -04 vapautuvat palstat jaetaan 8/5-04. Entisestä käytännöstä poiketen palstoista peritään nyt 5 euron maksu. Kasvimaatalkoot pidetään 22-23/5 jolloin myös jyrsin on palstoilla.
Jyrsimen käyttö on maksuton. Jyrsimen varaukset, samoin kuin ilmoittamiset viljelystä jorma Viljaselle, puh 0400- 647 362 tai e-mail: jorma.viljanen@julkisviljanen.fi
Vanhoille viljelijöille tulee postin välityksellä erityinen tiedote asiasta, samoin kuin palstamaksusta pankkisiirtolomake.
Tiedustelut palstoista: Jorma Viljanen puh 0400-647362
Kaupungin puisto-osastoon oltu yhteydessä Mäyrämäen kentän jäädyttämisessä sekä leikkipuiston rakentamisessa. Kenttää ei jäädytetä tulevana vuonna (kaupunki vetoaa rahapulaansa). Puiston toteuttaminen on sen sijaan tyrkyllä ensi vuoden investointiohjelmassa, joten mahdollisuuksia siihen saattaa hyvinkin olla, todetaan kaupungilta.
LÄHDE: Mäyrämäen asukasyhdistyksen tiedote 4/2003
Jouluun on vielä aikaa, mutta muistutamme kuitenkin jo nyt perinteisestä jouluillasta koirapolun nuotiopaikalla maanantaina 22.12. klo 19.00. Paikalle johdattaa soihduin valaistu polku sekä Mäyrämäen urheilukentältä (Haarakkaantie päästä) että Mustalammen suunnalta. Laulun ja rupattelun lomassa voi paistaa makkaraa: asukasyhdistys tarjoaa mehut ja piparit.
LÄHDE: Mäyrämäen asukasyhdistyksen tiedote 4/2003
Pihojen syyssiivouksessa voi käyttää apuna asukasyhdistyksen silppuria, joka silppuaa jopa noin 5 cm:n paksuiset oksat. Silppuria voi vuokrata Jorma Wilmiltä, Valmuskantie 10., p. 014 244 229.
LÄHDE: Mäyrämäen asukasyhdistyksen tiedote 4/20003
Tänä perjantaina ilmestyy Mäyrämäentien ja Orakkaantien risteykseen kaksi Mustankorkea Oy:n toimittamaa siirtolavaa alueemme syyssiivousta varten. Lavat noudetaan pois maanantaina, joten edessä on pidennetty viikonloppu aikaa siistiä alueemme pudonneista lehdistä, risuista ja oksista. Jopa puunrungot kelpuutetaan.
Lavoja on siis kaksi, toinen haravointijätteelle ja toinen risuille. Lavoissa on kyltit, joista ilmenee kumpi on kumpi. Risulavalla voi laittaa kaiken kasvavan puun (risut, oksat, rungot). Risulavan sisältö toimitetaan haketettavaksi, ja hakkuri voi käsitellä maksimissaan puhelinpylvään paksuiset puut. Kannot ovat hiukan ongelmallisia, sillä ne voivat sisältää kiviä ja multaa, jotka ovat hakkurille haitallisia. Niinpä kantojen kohdalla annettakoon sellainen ohje, että jos ne ovat täysin puhtaita, ne voi laittaa risulavalle. Jos vähänkin epäilyttää, kannot on toimitettava Mustankorkealle erikseen.
LÄHDE: Mäyrämäen asukasykdistyksen tiedote 4/2003
Tilaisuus on tarkoitettu hajupaneelissa mukana oleville tai siihen haluaville sekä kaikille Mustankorkean asioista kiinnostuneille.
Lähde: Mäyrämäen asukasyhdistyksen tiedote 2/2003
Aikaisemmat viljelijät ilmoittakaa viljelyaikomuksistanne Jorma Viljaselle (puh. 0400 647 326, jorma.viljanen@julkiskaluste.inet.fi) viimeistään 30.4.2003, jonka jälkeen uudet viljelijät voivat kysellä palstoja. Talkoissa on käytössä jyrsin, joka täytyy varata etukäteen Jormalta. Jyrsimen vuokra on 10 euroa/palsta
Lähde: Mäyrämäen asukasyhdistyksen tiedote 2/2003
Keväiset siivoustalkoot toteutetaan Mäyrämäen alueella jälleen jätesäkkijakeluna. Säkit ilmestyvät samoihin paikkoihin kuin syksyllä, ja ne noudetaan teiden varsilta. Säkkeihin sopivaa jätettä ovat haravointijäte, risut ja oksat.
Suuremmat risut ja oksat sekä niistä erilleen lajitellun haravointi- ja puutarhajätteen voi viedä Mustankorkealle la 3.5. klo 9-16, jolloin Mustankorkea järjestää ilmaisen puutarhajätepäivän. Kompostointia harrastavat voivat vuokrata asukasyhdistyksen silppuria hintaan 10 euroa. Tehokas silppuri silppuaa jopa noin 5 cm:n paksuiset oksat. Silppuria vuokraa Jorma Wilmi, Valmuskantie 10, puh. (014) 244 229
Toivomme, ettei puutarhajätettä viedä ympäröiviin metsiin. Metsämme eivät kestä sellaisia määriä puutarhajätettä, kuin paikoin on ollut! Syödään mieluummin metsän mustikoita ja puolukoita!
Lähde: Mäyrämäen asukasyhdistyksen tiedote 2/2003
Perinteiset Mäyrämäen lasten hiihtokilpailut pidettiin Kotalammella su 9.3.2003. Kilpailuihin ilmoittautuneita oli 38, joista 33 hiihti maaliin. Kilpailijat tukijoukkoineen muodostivat 70-80 hengen osallistujajoukon. Tunnelma oli korkealla, ja kisat erittäin onnistuneet! Alla lista kilpailuun osallistuneista.
Vuonna 2003 syntyneet (30 m) Sade Mäkinen Mira Hyvönen Emmakaisa Tikkinen
Vuonna1999 syntyneet (30 m) Eveliina Tikkinen Rebekka Arho
Vuonna 1998 syntyneet (50 m) Anette Karppinen Roosa Arho Juho Piilonen
Vuonna 1997 syntyneet (50 m) Tommi Puttonen Hilma Piilonen
Vuonna 1996 syntyneet (400 m) Markus Ritvanen Elli Keituri Toni Puttonen Laura Haapala Rohan Goyal Marikka Goyal
Vuonna 1995 syntyneet (Kotalammen ympäri) Marika Ritvanen Marika Wacher Petja Karppinen Jaakko Aroheinä Jenna-Riina Lahti
Vuonna 1994 syntyneet (Kotalammen ympäri) Henri Haapala Santtu Kytölä Taavi Tattari Roosa Hyvönen Tanja Tattari Minna Goyal
Vuonna 1993 syntyneet (Kotalammen ympäri) Niko Tattari Joni Lahti Oula Karppinen
Vuonna 1992 syntyneet (Kotalammen ympäri) Janne Haapajoki Tero Kallio
Vuonna 1990 syntyneet (Kotalammen ympäri) Mikko Haapajoki
Lähde: Mäyrämäen asukasyhdistyksen tiedote 2/2003
Hei alueen yrittäjä!
Palvelut-sivulle on pyritty keräämään tietoa kaikista alueen yrityksistä. Jos haluat lisätä/poistaa/muokata yrityksesi tietoja, ilmoita muutoksista palaute-sivun kautta.
Myllyjärven kaupunginosa on liitetty osaksi yhteistä Keltinmäen, Mäyrämäen ja Mustalammen kaupnpunginosasivua.
Sivuston kehitystyö jatkuu, joten ideoita otetaan aina tervetulleina vastaan Palaute-sivun kautta.
Lisätietoja kaupunginosasivustosta täältä (http://www.jyvaskyla.fi/ykkonen/19092002.php ).
Hyvä Mäyrämäen – Keltinmäen – Kukkumäen – Mattilanpellon ja Myllyjärven asukas!
Toivotamme Teidät tervetulleeksi KATU- JA PUISTOFOORUMIIN torstaina 10.4.2003 klo 18.00 Keltinmäen koulun ruokalaan, Keltinmäentie 11.
Tilaisuudessa keskustelemme asuinalueenne katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista, liikenteen rauhoittamisesta sekä asukasyhteistyöstä ja tulevista hankkeista.
Haluamme kuulla mielipiteitänne ja vastata kysymyksiinne sekä kertoa asuinympäristöänne koskevista asioista.
Voidaksemme arvioida ja parantaa järjestämiämme palveluja toivomme, että vastaisitte koteihinne jaettuun kyselyyn ja palauttaisitte sen 1 viikon kuluessa postiin. Postimaksu on maksettu puolestanne.
Vastanneiden kesken arvomme 90 €:n lahjakortin sekä kirja- ym. palkintoja. Arvonta suoritetaan 10.4.2003 katu- ja puistofoorumissa.
Kyselyn tuloksia arvioidaan katu- ja puistofoorumissa.
Lämpimästi yhteistyöstä kiittäen!
Tekninen palvelukeskus
Katu- ja puisto-osasto
Mustankorkea Oy:n jätteenkäsittelykeskuksen nykyiselle jätetäyttöalueelle aloitetaan valtioneuvoston päätöksen mukaiset kaatopaikkakaasun keräysjärjestelmän rakennustyöt 3.3.2003. Rakennustöiden arvioidaan kestävän oin yhden kuukauden.
Rakennustyössä nykyiselle jätetäyttöalueelle asennetaan salaojaputket, joiden avulla imetään kaatopaikkakaasua jätetäytöstä. Asennustyössä joudutaan jätetäyttöön kaivamaan noin yhden metrin syvyiset kapeat kaivannot putkille. Kaivutyön yhteydessä saattaa esiintyä hajupäästöjä ilmaan. Kaasupäästöt pidetään mahdollisimman vähäisinä pitämällä lyhyitä kaivanto-osuuksia avonaisena ja peittämällä kaivanto välittömästi putkiasennuksen jälkeen.
Lisätietoja antaa Timo Nissinen, puh 411 5912 ja 040 - 571 6316, sähköposti timo.nissinen@vapo.fi.
Kisakeskus: Asukastalo (Keltinmäen kirjaston alapuolella)
Sarjat: Jokaiselle sopiva (2-vuotiaasta lähtien)
Palkinnot: Kaikille
Ilmoittautuminen ja tiedustelut: Ilmoittautumiset su 2.3.2003 mennessä
Kati Maakkola
puh. 044 285 7474
kamama@surfeu.fi
Tarjoilu: Osallistujille ja huoltajille mehu/kahvi ja pulla
Osanoton varmistus ja lähtönumeroiden jako kilpailupäivänä klo 10.00-10.45 Asukastalolla
Lähde: Mäyrämäen asukasyhdistyksen tiedote 1/2003
Mäyrämäen asukasyhdistyksen toimintavuosi 2003 käynnistyy Mäyrämäen hiihtotapahtumalla ja jatkuu vuosikokouksella, joka pidetään keskiviikkona 12.3.2003 klo 18.00 Asukastalolla (Keltinmäen kirjaston alapuolella). Kokoukseen toivotaan runsasta osanottoa. Tule keskustelemaan alueemme asioista ja nauttimaan kahvia pullan kera. Asukasyhdistys on hyvä foorumi alueen asioihin vaikuttamisella.
Tervetuloa siis mukaan asukasyhdistyksen toimintaan! Huomio Mustalammen asukkaat, kutsu koskee myös teitä!
Mäyrämäen asukasyhdistys ry:n hallitus
Lisätietoja tähän astisesta toiminnasta voit kysellä puheenjohtajalta Jorma Viljaselta (puh. 050-569 0243 tai jorma.viljanen@julkiskaluste.inet.fi) tai varapuheenjohtaja Anneli Mörä-Leinolta (puh. 040-768 3494 tai anneli.mora-leino@luukku.com).
Lähde: Mäyrämäen asukasyhdistyksen tiedote 1/2003